tiistai 1. tammikuuta 2013

Alien 2 - Sulla terra

Alien 2 - Sulla terra

Ohjaaja: Ciro Ippolito ja Biagio Proietti   

Käsikirjoitus: Ciro Ippolito

Musiikki: Guido De Angelis ja Maurizio De Angelis

Valmistusvuosi: 1980

Valmistusmaa: Italia

Genret: Kauhu, Sci-fi


Tästä leffasta kai Neil Marshall sai innoituksen tehdä yhden parhaista eurooppalaisista kauhuleffoista, The Descentin (2005). Vuonna 1980 valmistunut enemmän tuotantopuolella hääränneen Ciro Ippoliton (alkuteksteissä Sam Cromwell) ohjaama pienenbudjetin sci-fihalpis on jonkinsortin jatko-osa Ridley Scottin menestykkäälle sci-fielokuvalla Alien-kahdeksasa matkustaja (1979), jossa ryhmä avaruusmatkaajia saa seurakseen odottamattoman uhan. Muuta tekemistä tällä ei siihen olekkaan kun nimi ja odottamaton uhka. Muuten ollaan kaukana avaruudesta saati Scottin luomasta hyytävästä tunnelmasta. Ippolito ohjasi tämän elokuvan yhdessä enemmän television puolella käsikirjoituksia väsänneen Biagio Proiettin kanssa ja teki itse käsikirjoituksen.

Alien 2 - Sulla terra on kertomus ryhmästä luolatutkijoita, jotka laskeutuvat luolastoon. Ryhmään kuuluvat mm. Thelma Joyce (Belinda Mayne), Roy (Mark Bodin) ja Maureen (Benedetta Fantoli). He kohtaavat syvällä luolastossa tuntemattoman uhan, ihmisten päähän pesiytyvän avaruusolennon. Tästä seuraa tiukkaa juoksentelua ympäri pimeän tippukiviluolaston. Veri lentää jonkin verran ja ihmiset pääsevät hengestään. Loppua kohden jännitys tiivistyy, mutta elokuvan ensimmäinen puolituntia on melko pitkäveteistä seurattavaa. Vaikkakin elokuvassa on omat heikkoutensa, on se silti melko brutaali tapaus. Harvoin saa elokuvissa nähdä pikkutytön muussaantuneita kasvoja tai tajuttoman ihmisen pään sisältä kuoriutuvaa avaruusolentoa. Täytyy sanoa että erikoistehosteet kyhännyt Donald Patterly on tehnyt uskomatonta työtä.

Elokuva on melko pienen budjetin teos jotenka ohjaaja Ippolito on joutunut paikoin improvisoimaan eikä joidenkin efektien tökeryys näy pimeiden luolien vuoksi. Lopussa oleva kohtaus on kuvattu suoraan Alienin sisältä, jotta säästytään aikaa ja rahaa vievien efektien tekemine. Silvio Fraschettin kuvaus on kaunista ja tippukiviluolissa on kivasti tunnelmaa, vaikkei yllä The Descentin tasolle millään tavoin. Vaikka kuvaus onkin siis loistokasta suurelta osin elokuvata, yksi tärkeä osa elokuvan erinomaista tunnelmaa on eittämättä veljesten De Angelis säveltämä synamusa, joka vie mennessään. De Angelisten luoma paikoin painajaismainen äänimaailma ja Fraschettin kuvaus takaavat, ettei elokuva vajoa pohjamutiin. Siinä on hitusen verran jämäkyyttä ja paikoin se onnistuu hitusen pelottamaan.

Näyttelijätyö ei nouse mitenkään korkealle tasolle. Naispääosassa nähdään rintansa näyttävä ja muutenkin sievä Belinda Mayne (katsomassani italiankielisessä versiossa äänenä kuullaan Fabrizia Castagnoli), joka ei tosin osaa näytellä pätkääkään. Lopussa menetin hermoni melkein kyseiseen naiseen järkyttävän kiljumisen vuoksi. Mark Bodinin (dubbaajana Luigi Diberti) osasi hieman paremmin näyttelyhommat, muttei hänkään mikään superstara ole. Muissa elokuvan rooleissa nähdään ihan keskitasoon jäävät Roberto Barrese, Benedetta Fantoli, Michele Soavi ja Judy Perrin. Ohjaaja Ippolito nähdään itse TV-studion ohjaajana. Ei tämä elokuva tarjoa mitään ihmeellistä näyttelyä, vaan paikoin julmaa gorea, kauniita tippukiviluolia, yhdet tissit ja mielenkiintoisen lopun. Keskikastin b-kalkkuna.

Mielenkiintoisena lisänä tässä voisi mainita että Scottin ohjaaman Alienin tuotantoyhtiö 20th century fox vaati Ippolitolta 10 000 Yhdysvaltain dollaria koska elokuvassa oli nimi Alien. Ippolito voitti oikeudessa sillä jo 1930-luvulla oli julkaistu romaani nimeltä Alien.

Pisteet: 2,5 / 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti